Hämmästyksen sormi kummastuksen suussa......

Väsyin, uuvuin. Ja totesin etten jaksa.

Otin yhteyttä terveyskeskukseen, opettajaan, kuraattoriin. Sain kontaktin mielenterveyshoitajaan.

 

Lapset saaneet oman näkemyksensä esittää kuraattorille, minä itse mielenterveyshoitajalle. Paljon sitä mielipahan aihetta , tuskaa ja pahaa oloa ammattilaisille tarjoiltiinkin. Että voikin olla hämmästyksestä pyöreät silmät ammatti-ihmisillä.     Täytin etukäteen useammanlaisia mielentilaa ja jaksamista kartoittavia kyselyitä, on kuulemma korkeat pisteet...? Seuraavaksi tarjottiin sairauslomaa ja mielialalääkkeitä. Kysyttiin lupaa soittaa koulun kuraattorille. Sovittiin ensiviikolle uusi aika.

En halunnut ottaa lisää lääkkeitä ja sairauslomastakin kieltäydyin. Nyt tosin kaduttaa, olisivat voineet tulla tarpeeseen.

 

Koskapa......

MT-hoitaja soitti perään..."Otin yhteyttä kuraattoriin ja totesimme että voisi olla hyvä jos täyttäisit itse ilmoituksen lastensuojeluun avuntarpeesta, tai me joudumme tekemään ilmoituksen........""Tervetuloa torstaina täyttämään lomakkeet."

Ahaa, annettiin kuitenkin vaihtoehtoja, valita kahdesta huonosta parempi.... voi luoja. Nyt vasta tuntuukin että vanne puristaa päätä ja viimeinenkin jaksamisen yritys häviää.

Mihinkähän tämäkin vielä johtaa? Sinisilmäisesti haluaisin uskoa että lastensuojelulla on tarjota jotakin sellaista mikä ei traumatisoi koko perhettä loppuelämäksi, eikä astuisi meidän itsemääräämisoikeutta lyttyyn. Mutta realiteettinahan on että tämä kelkka vie minne haluaa. Kerran kun kyytiin joudut, siellä olet ja pysyt.

Torstaina olen ehkä hiukan viisaampi.....