Joka kerta naamakirja kysyy, Mitä mietit?

No, minäpä kerron.

Väsyttää, vituttaa ja haluaisin painua synkän metsän keskelle kannon alle talviunille.

Ai miksikö?

No siksi. Nuorimmaiseni,kahdeksanvuotias, on saanut päähänsä että ainoa paikka missä voi nukkua on äidin sänky.Joka ikinen ilta käymme samaa taistelua, hänen paikkansa on omassa sängyssä ja äidin omassaan. 

Muuten hyvä, mutta reilun vuoden takaisen eron jälkeen olen jo tottunut nukkumaan yksin ja toinen keho vuoteessa saa elimistöni sietämättömään stressitilaan. En vaivu riittävään syvään uneen koko yönä ja väsymiskierre on valmis.

Eikä riitä että vain minä ja nuorimmainen olemme väsyneitä, myös isommat sisarukset väsyvät. Pienissä tiloissa he eivät välty kuulemasta yhä kiivaampaa ja kiukkuisempaa iltakeskustelua nukkumajärjestelyistä ja hekin valvovat. Väsyneenä tulee sanottuakin liian pahaan sävyyn pienelle ihmiselle,siitä saa morkkiskin pontta. Tämäkin jatkaa syösykierrettä alas, henkilökohtaiseen helvettiin.

 

Rikkana rokassa ovat vanhempien sisarusten teini-iän hormonimyrskyt, on päiviä jotka menevät suoraa huutoa kuunnellen. Ovet paukkuvat ja käsikähmässä saatuja naarmuja ja mustelmia tullaan valittamaan suureen ääneen äidille.

Tiedän että tähän pitäisi puuttua kovalla kädellä, mutten enää jaksa. Oppivat he joskus kantapään kautta. Toivottavasti.

 

Ai? Lähde lomalle? No millä helvetin kepulikonstilla? Viimeiset kuusitoista vuotta olen ollut vetovastuussa 24/7 näistä ihmisenaluista. Hyvä ettei kirjallinen anomus pidä olla lapsenvahdista jopa gynegologilla käyntiä varten.

Ei paljon mummoja, ukkeja, ystäviä saatikka lasten isää hetkauta. Sosiaalihuollostakaan ei ollut vuosia sitten apua, ei ymmärretty sielläkään tälläistä väsymistä. Enkä aio sille ovelle enää kolkutella.Tulkoot itse tänne kolkuttelemaan.

 

Aamulla etsin yhteystietoja paikalliselle mielenterveyspuolenhoitajalle. "Ota yhteys ensin omalääkäriin..." Vittuako minä sillä, ajan saa hänelle ehkä hyvällä tuurilla heinäkuulle ja hänkin kirjoittaa kuurin kalkkitabletteja mielialalääkkeeksi. Eipä paljon auta.

 

Onneksi sentään ei tarvitse aamuisin töihin kammeta, nytkin peruskotityöt menee hammasta purren ja salaa itkien. Ei helvetti mitä paskaa.